Porin Päivä 2024
Porissa to 26.9. - su 29.9.2024

Porin Päivää juhlitaan 26.-29.9.2024 Porin Päivän teema on 'Aito porilainen'. Mikä on aito porilainen? Onko se ihminen, ruoka, maisema, teko, tunne, listaa voisi jatkaa loputtomiin. Aito porilainen on jokaisen meidän määriteltävissä. Ajatus teemaan syntyi siime talvena, kun Pori-Seuran silmiin osui kaupanhyllyllä täysin epäaito porilainen eines. Siitä syntyi hetkeksi laajahko mediamylläkkä, jossa radiot ja lehden valtakunnallisesti ottivat aiheesta kiinni. Aloimme kokouksessamme miettiä muita aitoja porilaisia ja siinä syntyi myös teema tämän vuoden Porin Päivään. Pori-Seura kannustaa kaikkia osallistumaan Porin Päivän ohjelmiin joko osallistujana tai järjestäjänä. Aidon porilaisen ei tarvitse ilmetä omassa ohjelmassa. Jos näin kuitenkin on, sehän on sitten justiinsa eikä melkein!

Porin Päivän ohjelma koostuu kenen tahansa järjestämästä ohjelmasta. Pori-Seura ry. pyrkii innostamaan kenet tahansa järjestämään omaaohjelmaa Porin Päivän aikaan. Järjestäjänä voi toimia yksityinen henkilö, yhdistys, yhteisö tai yritys. Ohjelman ei tarvitse olla sidoksissa vuoden teemaan, vaan se voi olla mitä tahansa pihakirppiksestä suunnistukseen tai makkaranpaistosta avoimiin oviin.

Lisää Porin Päivästä www.pori-seura.fi

Ilmoita ohjelmasi ohjelmakoosteeseen 16.9.2024 mennessä osoitteeseen: poriseura@gmail.com
Porin Päivän 2024 ohjelma
to 26.9. - su 29.9.2024
Perjantai 27.9.2024
pe 06:00 - 09:30
Vaakunan aamiainen ja porilaiset
Sokos Hotel Vaakuna Pori, Gallen-Kallelankatu 7
Mitä aamiaisella voisi olla sellaista, mikä saa suut hymyyn jo heti aamulla? No grilliherkkuna tunnettuja porilaisia tietysti! Vaakunan runsas ja monipuolinen, suurelta osin myös paikalllinen aamiainen on katettu juuri sinulle, vaikka et yöpyisikään hotellissamme.

Aamiaisella on mahdollisuus valmistaa aito porilainen. Hinta 17.60€. Tervetulloo maistelemmaa!
Järjestäjä: Satakunnan Osuuskauppa

pe 06:00 - 23:59
Osallistu Porin Päivä -valokuvakisaan Kuvakisan aiheena on ”PORIN PÄIVÄ” ja kuvien toivotaan otetun kuluvan tai jonkun aiemman Porin Päivän aikana. Kuvien lataus on avoinna Porin Päivän 2024 aikana to 26.9.2024 klo 8.00 - su 29.9.2024 klo 23.59 Kisa on avoin kaikille ja siihen voi osallistuja sekä kännykkäkuvilla että kamerakuvilla. Osallistujen kesken arvotaan Porin Kameraseuran muki. Kameraseuran raati lisäksi arvioi ja palkitsee myöhemmin kolme parasta kuvaa.
Järjestäjä: Porin Kameraseura ry

pe 09:00 - 12:00
Reposaaren peruskorjatun koulukorttelin avoimet ovet kutsuu kaikki tutustumaan Reposaaren koulun, kirjaston ja päiväkodin uudistettuihin tiloihin.
Tapahtuma on maksuton ja avoin kaikille.

pe 09:00 - 23:59
Valeporilaisten Yö
Porin keskustan ravintolat
Hämärtyvässä Porin Päivän illassa kaupungin nurkat, kuppilat ja ravintelit valtaa Valeporilaisten Yö!
Ei paahtoleipää, ei sipulimakkaraa, mutta taatusti porilaista. Valeporilaisten Yönä (pe 28. ja la 29.9.) porilaiset ravintolat ja kahvilat luovat omat valeporilaisensa – historiaa kunnioittaen, porilaisuudesta inspiroituen. Maista vaikka kaikki!
Oman valeporilaisensa ovat luoneet: Amado, Amarillo, Bar Jussikka, Bbq & Spirit house Galle, Caffe Locale, Coffee House Pori, Monttu ja Punkkeri, Panimoravintola Beer Hunter’s, Ravintola Päre, Porin Suomalainen klubi, Pub Winston, Rattis, Rosso, Steak & whisky house Galle, Torero, Tullibaari, Turo's Heavy kebab ja Wine Time viinibaari.
Järjestäjä: Porikorttelit

pe 10:00 - 12:00
Vauvan päivä
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Porilaistenkatu
Tervetuloa juhlistamaan valtakunnallista Vauvan päivää! Tapahtumaa tahdittavat uniteemaisilla sävelillään kello 10.30 esiintyvät Pori Sinfonietan muusikot. Pop-up-kirjasto tuo perheille vauva-aiheista luettavaa, ja Kruunupään Aistitilassa voi rentoutua, tutkiskella materiaaleja, tunnustella tilaa ja oleilla.

Tapahtumaan voi osallistua vauvantahtisesti. Kruunupäässä on mahdollisuus ystävien tapaamiseen, vauvan hoitoon, omaehtoiseen ruokailuun ja taiteen ihmettelyyn. Kruunupään galleriassa on esillä kuvataiteilija Terhi Kaakisen Vekkulit-näyttely ja kuvataiteilija Mikael Korkeen Sudenkorento-veistos. Lastenkulttuurikeskus Kruunupää sijaitsee Porilaistenkadulla.

Vauvan päivän tapahtuma on maksuton ja suunnattu vauva- ja pikkulapsiperheille.
Järjestäjä: Yhteistyössä Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Pori Sinfonietta ja Porin kirjasto.

pe 10:00 - 16:00
Lottakanttiini avoinna
Naamabaari (ent. Ice Cream House), Eetunaukio
Lottaperinne Pori ry:n Lottakanttiini avoinna pe-la! Myynnissä munkkia ja kahvia, teetä sekä Porin Päivän juhlaan passelisti sopivia tiskikluuteja. Tule ostoksille ja tukemaan toimintaa!
Järjestäjä: Lottaperinne Pori ry

pe 11:00 - 15:00
Toivo ja Korsmanin talo avoinna
Rakennuskulttuuritalo Toivo, Varvinkatu 19
Kesänäyttely Tapetti päättyy Porin Päivään, joten nyt on viimeiset mahdollisuudet tulla ihastelemaan seinien väriloistoa eri vuosikymmeninä. Lasten Tähtihetkiä-reput kutsuvat seikkailemaan Korsmanin taloon ja sen pihapiiriin. Huom! Reppuja lainattavissa rajattu määrä, vuoroa saattaa joutua odottamaan. Odottaessa voi kokeilla puujalkakävelyä tai kaunokirjoituksella kirjoittamista. Toivoon on aina maksuton sisäänpääsy.
Järjestäjä: Satakunnan Museo

pe 11:00 - 17:00
Vapaa sisäänpääsy näyttelyihin
Rosenlew-museo, Kuninkaanlahdenkatu 14
Katso näyttelytiedot:

pe 11:00 - 17:00
Arkin näyttelyt avoinna
Luontotalo Arkki, Pohjoispuisto 7
Arkki sulkee ovensa remontin vuoksi maanantaina 30.9. muutamaksi kuukaudeksi ja avautuu uudistettuna joulukuun alussa. Nyt kannattaa siis tulla katsomaan viimeistä viikonloppua esillä olevaa Ainutlaatuinen Yyteri -näyttelyä sekä piipahtaa samalla myös Metsistä merelle -perusnäyttelyssä. Museoon on vapaa pääsy.

Katso näyttelytiedot: https://arkki.pori.fi/
Järjestäjä: Satakunnan Museo

pe 11:00 - 17:00
Rosenlew-museossa pyörii perinteiseen Porin Päivän tapaan Pori-aiheisia filmejä non stop -esityksenä. Koosteessa päästään mm. Porin jäähalliin, jossa Ässä-legenda Arto Javanaisen All Stars -joukkue kohtaa Pietarinkadun Oilersin vuonna 1998. Yksi vuoden 1999 ajankohtaisista teemoista oli Suomen suurimman tuulivoimapuiston avaaminen Porissa. Niihin aikoihin voitiin ihailla vielä Porin Oluen maltaantuoksuista tuotantolinjaa, mutta puuvillatehtaan alkuperäisestä toiminnasta oli sen sijaan enää muistoja jäljellä. Museoon on vapaa pääsy.

Non stop -ohjelmisto:
1. Ässät taistelee: Java All Stars – Pietarinkadun Oilers, 1998. 30 min.
2. Kuinka kadut syntyvät? Porin kaupungin rakennusvirasto, 2000. 11 min.
3. Tulevaisuus on ilmassa. Hyötytuuli Oy, 1999. 8 min.
4. Tyhjenneet tehtaat 1. Porin Puuvillatehdas. 1995. 20 min.
5. Porilaista oluenvalmistusta. Porin Olut, 1999. 9 min.
Järjestäjä: Satakunnan Museo

pe 11:00 - 18:00
Vapaa sisäänpääsy näyttelyihin
Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Pori
Katso näyttelytiedot osoitteesta:

pe 11:00 - 18:00
Värivalokuvasarja Porista v. 1955 -näyttely on avoinna Museokujalla viimeistää päivää sunnuntaina 29.9. Nyt on mahdollista lunastaa itselle hienoja kaupunkinäkymiä kohtuuhintaan, sillä näyttelyn päätyttyä kaikki noin 60 nostalgista värikuvaa myydään. Kuvien varaus ja maksu, hinta 30 € / kuva, alkaa Porin Päivän torstaina klo 11 Satakunnan Museon avauduttua.

HUOM! Ostetun kuvan voi hakea omakseen Satakunnan Museosta 1.10. alkaen, kun näyttely on purettu.

Kesto koko Porin Päivän ajan eli to-su 26.-29.9. klo 11-18
Järjestäjä: Pori-Seura ja Satakunnan Museo

pe 11:00 - 18:00
Porin Päivän julistemyynti
Satakunnan Museo, Hallituskatu 11 Pori
Pori-Seuran ja Satakunnan Museon yhteinen julistemyymälä on avoinna museon Kamarissa. Myynnissä on Porin Päivän julisteita vuosien 1984–2023 väliseltä ajalta. Julisteita on vaihteleva määrä; muutamilta vuosilta ei ole yhtään, joiltakin muutama kappale ja toisilta taas satoja. Tule tekemään löytöjä! Vanhat julisteet 5 € / kpl ja uusi 10 € / kpl.
Järjestäjä: Pori-Seura ja Satakunnan Museo

pe 11:00 - 22:00
Dante'sin nahkiaispizzaa listoilla!
Dante's Kitchen & Bar, Antinkatu 10
Danten perinteinen Porin Päivän vetonaula eli nahkiaispizza on jälleen saatavana! Pizza blanco nahkiaisilla, juustolla ja yrttiöljyllä kruunaa juhlaviikon. Tervetuloa maistelemaan!

pe 12:00 - 14:00
Kruunupään galleriassa on esillä kuvataiteilija Terhi Kaakisen valloittavia puuveistoksia esittelevä näyttely Vekkulit ja kuvataiteilija Mikael Korkeen monimateriaalinen Sudenkorento-näyttely. Esillä on myös dokumentaatio Terhi Kaakisen julkisen taiteen Lentolisko Töpö -projektista.
Järjestäjä: Lastenkulttuurikeskus Kruunupää

pe 12:00 - 18:00
Porilaiset –valokuvanäyttely
Kaupunkiolohuane, IsoKarhu kauppakeskus
Mika Toivasen huikea valokuvanäyttely porilaisista aukeaa! Kuvissa kaikenlaisia kansalaisia, tuttuja ja tuntemattomampia. Valokuvaaja tavattavissa näyttelyn yhteydessä Porin Päivien ajan.

Vapaa pääsy.

pe 12:00 - 18:00
Vuokraa oma viljelypalsta ja kasvata itse maistuvat sipulit Aitoon porilaiseen!

Hevosluodon palstaviljelijät kutsuu kaikki Porin Päivää viettävät tutustumaan viljelypalstoihin Hevosluodossa. Hevosluodon viljelypalstat löytyy siirtolapuutarha-alueen ympäristöstä Hevosluodontien varrelta. Palstaviljelystä kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita kulkemaan Hevosluodon polkuja ja katselemaan millaisia kasvimaita alueelta löytyy. Vapaat palstat ja muut lisätiedot löytyy kaupungin sivuilta: https://www.pori.fi/asuminen-ja-ymparisto/asuminen/kasvimaapalstat/

Alueella kulkiessa on hyvä muistaa, että palstat ovat yksityisten henkilöiden vuokraamia, joten niihin tutustutaan vain poluilta katsellen ja kasvien, hedelmien tai marjojen poimiminen on ehdottomasti kielletty. Hevosluotoon on helpointa saapua Niittäjänsiltaa pitkin, jolloin autot voi jättää Karjarannan puolelle, Repolanrantaan.
Järjestäjä: Hevosluodon palstaviljelijät

pe 12:00 - 18:00
Taiteilijatapaamisia Näkökulmia-taidenäyttelyssä
Galleria Porin Saskiat, Hallituskatu 1 (käynti Yrjönkadun puolelta)
Porilaiset kuvataiteilijat Anja Karkku-Hohti ja Helena Laine ovat tavattavissa yhteisnäyttelyssään Porin päivän lauantaina kello 14-16, mutta olet lämpimästi tervetullut tutustumaan näyttelyyn myös muina päivinä!

Anja Karkku-Hohti on kuvataiteilija ja taideopettaja. Hän asuu ja työskentelee Porissa. Taiteilija on vuosikymmenten aikana
osallistunut lukuisiin yksityis- ja ryhmänäyttelyihin kotimaassa ja ulkomailla. Hän on teoksissaan käyttänyt eri tekniikoita ja materiaaleja, sittemmin keskittynyt guassimaalaukseen. Näyttelyn useissa maalauksissa pyrkimyksenä on luoda näkökulmia ihmisen arkeen sekä aiheen ja visuaalisen ilmeen kautta laajentaa ja rikastuttaa katsojan suhdetta siihen.

Helena Laine on taidemaalari ja tilataiteilija, joka asuu ja työskentelee Porissa. Tuttu aihe hänen maalauksissaan on flyygeli, Grand Pianos -sarja. Maalaukset ”soivat” monin värein ja tunnelmin. Taiteilija on tehnyt paljon myös tilateoksia. Sekä vakavat että leikkisät
aiheet saavat sijansa maalauksissa. Näyttelyssä kuljetaan niin ruusutarhaan kuin yläilmoihin kuumailmapallon matkassa.

Avoinna viikonloppuna:
pe 27.9. klo 12-18.
la 28.9. klo 12-16 (taiteilijat paikalla klo 14-16).
su 29.9. klo 12-16.
Vapaa pääsy.

pe 13:00 - 15:00
Otava Open!
Yhteisötalo Otava, Otavankatu 5A (Porin pääkirjaston vieressä)
Yhteisötalo Otavan avointen ovien päivä on kaikille avoin ja maksuton tapahtuma. Pääset tutustumaan taloon, sen toimijoihin ja monipuolisiin kokoustiloihimme, joita voi vuokrata monenlaiseen toimintaan. Tilaisuus alkaa klo 13 pienellä infolla kokoustila Taivaassa, Otavan toisessa kerroksessa. Sen jälkeen taloa saa vapaasti kierrellä ja kierroksen jälkeen tarjolla on kahvit kellarikerroksessa. Tervetuloa!

pe 13:00 - 15:40
Hovimäki
Porin Teatteri, Hallituskatu 14
Historiallisen tv- ja kirjasarjan HOVIMÄKI inspiroimana käsikirjoitettu moderni tulkinta
Ikäsuositus: 12+
Hinta: 40/37/35€

pe 14:00 - 19:00
Avoimet ovet ja kaffila
Toukarintila, Viikinkuja 46
Lohisoppaa, ohrakryynivellii ja väskynäsoppaa.
Kaffet ja kastamist.
La ja su paistuu porilaisii ja lettui.

Suulikirppis.
Kävijöire keske arvontaa!

Lisätiatoi: Fb/Ig @toukarintila
Järjestäjä: Toukarintila

pe 14:30 - 16:00
ART WORKSHOP -taidetyöpaja
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Porilaistenkatu
Art workshop -taidetyöpaja on suunnattu Poriin muuttaneille kansainvälisille perheille. Maksuttomaan työpajaan ovat tervetulleita kaikki perheet ja lapset vanhempiensa seurassa. Työpajassa puhutaan suomea ja englantia. Työpajan ohjaavat Kruunupään kuvataiteilijat.
Järjestäjä: Lastenkulttuurikeskus Kruunupää

pe 15:00 - 21:00
Nippori
Porin pääkirjasto, Gallen-Kallelankatu 12-14
Manga- ja animetapahtuma Nippori on tänä vuonna kaksipäiväinen. Porin pääkirjastossa ollaan perjantaina 27.9. klo 15-21 ja keskustan Nuorisotalolla lauantaina 28.9. klo 12-22. Luvassa muun muassa luentoja, työpajoja, pelaamista, esityksiä, mangavinkkausta, taidekuja ja cosplaykisa. Lauantai-ilta päättyy animediskoon. Koko ohjelma löytyy tapahtuman blogista.
Järjestäjä: Nippori-työryhmä, Porin kaupunginkirjasto ja Nuorten Pori

pe 16:00 - 18:00
Celebrating Pori Day with Internationals
International House, Yrjonkatu 15A, 5th Floor
Let's Celebrate Porin Päivä in collaboration with International House Pori Everyone is welcome – Internationals and locals!

1. Introduction of International House and the Services Offered
• Welcome to the International House
At International House, we are dedicated to creating a welcoming, inclusive space where cultures connect, and people from all over the world feel at home. Whether you're new to the city, visiting, or a long-time resident, we provide a wide range of services to support your personal and professional growth.
We are here to help you thrive in a multicultural environment and connect with others. Join us in celebrating diversity and fostering cross-cultural friendships!

2. A Speech from the Multicultural Centre
• Speech from the Multicultural Centre
We are honored to have the Multicultural Centre join us in celebrating the diversity of our community. In this inspiring speech, representatives from the Centre will discuss the importance of fostering inclusivity, building bridges across cultures, and supporting the needs of people from diverse backgrounds.
This speech will highlight the Centre’s initiatives, ongoing projects, and how we can all contribute to making our society more vibrant and cohesive through cultural understanding. We invite everyone to listen and be part of this meaningful conversation.

3. A Piano Playing Session
• Live Piano Performance
Let music bring us together as we enjoy a soothing and uplifting piano performance by our talented musician. Music has the power to transcend borders and languages, and this session is a reminder of how art connects us all.

4. A Game Session (Kahoot)
• Interactive Kahoot Game Session
Get ready for some fun! We invite everyone to join our interactive Kahoot game session, where you'll test your knowledge, compete with others, and learn interesting facts along the way.
This engaging activity will feature questions on various topics, including culture, general knowledge, and trivia. Whether you’re here to win or have a good time, we promise this session will be full of laughter, excitement, and a friendly spirit of competition. So grab your devices and get ready to play!


Please enrol through google form:
Järjestäjä: 2nd Year Tourism & Hospitality Management Students, SAMK

pe 16:00 - 21:00
Dante'sin nahkiaispizzaa listoilla!
Dante's Kitchen & Bar, Antinkatu 10
Danten perinteinen Porin Päivän vetonaula eli nahkiaispizza on jälleen saatavana! Pizza blanco nahkiaisilla, juustolla ja yrttiöljyllä kruunaa juhlaviikon. Tervetuloa maistelemaan!

pe 16:30 - 18:00
Kruunuklubi – nuorten kuvataideryhmä
Lastenkulttuurikeskus Kruunupää, Porilaistenkatu
Kruunuklubi kokoontuu myös Porin Päivän perjantaina! Maksuttomaan kuvataideryhmään mahtuu mukaan vielä kaksi yli 12-vuotiasta nuorta. Luovaan tekemiseen ja monipuolisiin taidetekniikoihin ohjaa taiteilija Petronella Lukka. Ryhmä kokoontuu viikoittain lastenkulttuurikeskus Kruunupäässä. Ilmoittautuminen viimeistään perjantaiaamuna WhatsApp-viestillä numeroon 050 548 7183.

pe 17:00 - 21:00
Sirkustelua maksutta – Tervetuloa kokeilemaan Satasirkuksen höntsäryhmiin
Satasirkus, Rautatienpuistokatu 2 (sisäpiha, akro&parkoursali)
Klo 17.00 - 17.45 Lapset ja perheet Alle kouluikäiset vain yhdessä aikuisen kanssa
Klo 17.45 - 18.30 Aikuiset
Klo 18.30 - 19.15 Nuoret yli 10-vuotiaat

Ilta jatkuu nuorille suunnatulla maksuttomalla SirkusCafeella klo 19.15 - 21.00 Tarjolla iltapalaa, juttuseuraa, vapaamuotoista sirkustelua ja rentoa yhdessäoloa.

Lisätiedot sirkus@satasirkus.fi
Järjestäjä: Satasirkus

pe 17:30 - 21:30
Porin Päivän teemapeli: Ässät-TPS
Enersense Areena, Metsämiehenkatu 10
Ässien Porin Päivän teemapelissä nostetaan esille porilaista urheilua - tapahtumassa paikalla muita porilaisia urheiluseuroja pitämässä erilaisia aktiviteettipisteitä. Kioskissa myynnissä masaliisaa sekä Ässät Shopissa myynnissä Ässien oma Porin Päivä-tuoteuutuus!
Järjestäjä: Porin Ässät

pe 19:00 - 21:00
Porin Päivän nostalginen iltakonsertti
Porin Suomalainen Klubi, Eteläranta
E. Melartin: Koulutiellä -kantaatti. Tyttökuoro Sävelsirkut ja Singus, joht. Minna Liettyä-Tyni, säestys Andrea Kocsis, lausuja Helvi Walli. Väliaikatarjoilun jälkeen porilaisia säveliä yhdessä ja Lottaperinteen Laulajien sekä Pertti Ratsulan luotsaamina.

Ennakkoilmoittautuminen päättynyt, lippuja voi tiedustella 040-1327008. Liput 35 e.
Järjestäjä: Tyttökuoro Sävelsirkut ry

pe 19:00 - 21:40
Hovimäki
Porin Teatteri, Hallituskatu 14
Historiallisen tv- ja kirjasarjan HOVIMÄKI inspiroimana käsikirjoitettu moderni tulkinta
Ikäsuositus: 12+
Hinta: 40/37/35€

pe 19:15 - 21:15
Porilaine meets "raumlaine" / Karhut - SalBa
Itätuulen koulu, Kalskeentie 9
P19 SM-sarjan salibandyottelu. Karhut Porista isännöi ottelua raumalaista SalBaa vastaan.

Ottelutapahtumassa on kahvio, jossa tarjolla AITOJA porilaisia sekä lisäksi porilaisen vieraanvaraisuuden merkeissä myös tapahtumaan ideoituja "raumlaisia". Raumlaisen herkun olemus pidetään vielä salaisuutena - Tul kattoo pelii ja totee itte! Ottelutapahtumaan vapaa pääsy. Seuraa meitä instagramissa @karhut_19
Järjestäjä: FBT Karhut / P19 joukkue

Porin Päivän järjestää:






Tapahtumakalenterin tarjoaa: