Porin Päivä 2025
Porissa to 25.9. - su 28.9.2025

65. Porin Päivää juhlitaan 25.-28.9.2025 Porin Päivän teema on 'Sata vuotta radioaalloilla'.

Porin radioaseman ensimmäinen lähetys maaliskuussa 1925 tarjosi kuulijoille kvartettisoittoa sekä esitelmän radiotekniikasta. 1930-luvun lopulla radiotoiminta Porissa otti harppauksen kansainväliseen suuntaan, kun Yleisradio rakennutti Koiviston kartanon maille lyhytaaltoaseman Helsingin olympialaislähetyksiä varten. Korkeat antennimastot olivat osa Väinölän maisemaa aina 1980-luvulle, jolloin asema siirrettiin Preiviikiin.

Pori oli kaupallisten radiolähetysten eturintamassa, kun kaupungissa aloitti toimintansa 1.12.1985 oma mainosrahoitteinen paikallisradiokanava. Radio Pori on edelleen alueensa kuunnelluin kaupallinen kanava, ja on yksi Porin Päivän järjestelyissä mukana olevista yhteistyökumppaneista.

Pori-Seura kannustaa kaikkia osallistumaan Porin Päivän ohjelmiin joko osallistujana tai järjestäjänä. Teeman ei tarvitse ilmetä omassa ohjelmassa. Jos näin kuitenkin on, sehän on sitten justiinsa eikä melkein!

Porin Päivän ohjelma koostuu kenen tahansa järjestämästä ohjelmasta. Pori-Seura ry. pyrkii innostamaan kenet tahansa järjestämään omaa ohjelmaa Porin Päivän aikaan. Järjestäjänä voi toimia yksityinen henkilö, yhdistys, yhteisö tai yritys. Ohjelman ei tarvitse olla sidoksissa vuoden teemaan, vaan se voi olla mitä tahansa pihakirppiksestä suunnistukseen tai makkaranpaistosta avoimiin oviin.

Lisää Porin Päivästä www.pori-seura.fi

Ilmoita ohjelmasi ohjelmakoosteeseen 16.9.2025 mennessä osoitteeseen: poriseura@gmail.com
Porin Päivän 2025 ohjelma
to 25.9. - su 28.9.2025
Tapahtumaa ei löydy.

Olet päätynyt vanhentuneen tai poistetun tapahtuman sivulle mahdollisesti hakukoneen tai vanhan linkin kautta. Tapahtumaluettelosta löydät kaikki kuluvan vuoden Porin Päivä -tapahtumat.

« Siirry tapahtumalistalle
« Lauantain kaikki tapahtumat
Porin Päivän järjestää:






Tapahtumakalenterin tarjoaa: